top of page

Eläimellistä menoa

Perjantaina osallistuimme yliopiston urheilutapahtuman avajaisiin marssin muodossa. Marssimme yhdessä muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa, ja jotenkin minut valikoitiin lopulta lipun kantajaksi, pisimmästä päästä kun olen. Vähän kyllä polvet tutisivat siinä kohtaa, kun lähdettiin urheilukenttää kiertämään muodostelmassa - minä etunenässä, hehe. Hyvin kuulemma tuli hommasta suoriuduttua, ja sehän oli mukava kuulla.

Lauantaina lähdettiin taas Taren kanssa surffailemaan metron kanssa kohti uusia paikkoja. Tällä kertaa jäätiin pois Lujiazuin metropysäkillä, ja sieltä löydettiin vaikka mitä nähtävyyksiä.

Sunnuntain pyhitimme Shanghain villieläinpuistolle, josta itsellä oli aluksi hieman ristiriitaiset fiilikset, koska tykkään mieluummin nähdä eläimiä täysin luonnonvaraisina, kuin vangittuina. Olihan tuo nyt toki omanlaisensa kokemus, ja pääsylipun hinnan (n. 15€) lisäksi halusimme päästä käymään ns. "safariajelulla", joka kustansi vähän päälle 5€. Ihan mielenkiintoinen ja mukava päivä takana.

Huomenna sitten aamulla ensimmäiseksi klo 8.30 perinteisen kiinalaisen lääketieteen tunneille, ja aamupäivällä siitä sitten sairaalalle uudelle osastolle hommiin. Kuullaan lisää ensi viikolla.. 😎 ♡ Oona 


You Might Also Like
bottom of page