top of page

Time flies in Shanghai

Jahas, viimeistä kokonaista viikkoa mennään ja 5 yötä kotiin lähtöön. Nyt luvassa viikkokatsaus kuluneen viikon koulu/työharjoittelukuvioista. Maanantaina aamulla meillä oli viimeistä kertaa TCM:n tunnit, ja opettaja Canny Lin vetikin tällä kertaa sitten akupunktiota. Canny on alkujaan ollut suhteellisen arka englannin ulosantinsa kanssa, mutta käytännön harjoitteluissa hän on aina päässyt näyttämään taitonsa, ja ollut todellakin omassa elementissään. Tunnin päätteeksi annoimme Taren kanssa yhteisen pienen "läksiäislahjan" opettajalle, ja hän tuntui olevan tästä hyvin mielissään. Vaihdettiin siinä sitten vielä kontakteja, ja toivoteltiin hyvät jatkot toisillemme 🙂 Aamupäivällä suuntasimme sairaalalle, ja meillä oli Rehabissa Abeyn järjestämä pieni presentaatio. Kävimme läpi eri hoitotoimenpiteitä, esim. katetrointi, ja pohdimme eroavaisuuksia Kiinan ja Suomen hoitomenetelmissä - aika samoilla periaatteilla tunnuttiin menevän. Katsoimme myös monet eri fysioterapeutin videot mm. asentohoidosta, joka on varsinkin AVH-potilailla erityisen tärkeää.

Tiistaina pääsimme tutustumaan Rehabin osaston hoitotarvikevarastoon, ja Abey oli myös suunnittelut, että testailemme muutamat laitteet, niistä esim. infuusiopumppu ja syöttölaite, jossa erillinen kotelo nestemäisen ruoan lämmitykselle.. 😳 Mittasimme toisiltamme myös verenpaineita, ja testailimme myös kiinaversiota EKG-laitteesta.

Keskiviikkona oli luvassa kuntoutuksessa "paras kasvi-kilpailu", ja voi vitsit kun porukka nauttikin noinkin pienestä asiasta. Myöhemmin sitten kokkailtiin yhdessä potilaiden, omaisten sekä hoitajien kanssa. Muutama miespotilas kokkasi siihen malliin, että ei ollut selkeästikkään ensimmäinen kerta hellan äärellä 🤭 Lopuksi istuttiin kaikki pitkän pöydän ääreen ja nautittiin hyvästä ruoasta ja seurasta, olo oli kuin suurperheessä. Yhdellä potilaalla sattui olemaan myös syntymäpäivä, muu porukka lauloi ensin kiinaksi onnittelulaulut, ja me päädyimme laulamaan myös suomeksi Elenan rohkealla aloituksella. Kuulemma eräs omainen siellä kyynelehti - toivottavasti ilosta.. ☺️ Ehkäpä paras päivä tähän mennessä täällä Kiinassa.

Eilen päädyttiinkin sitten kuulkaas Abeyn, ja erään potilashallinnon tytön johdolla Ikeaan ostamaan potilashuoneisiin/osastolle hieman uusia tavaroita, ja saimme myös antaa kehittämisehdotuksia osaston tuleviin VIP-huoneisiin. Harvemmin sitä tulee suhattua taksilla Kiinassa Ikeaan osaston vastaavan sairaanhoitajan kanssa - absurdia, mutta niin hauska päivä meillä kaikilla oli, ja tuli sitä syötyä myös ruotsalaiset lihapullat perunamuussilla.. täyttä nautintoa.

Tämä päivä lähti aamulla käyntiin viimeisillä yrttitunneilla, ja herra Wu keitteli meille ensimmäistä kertaa juomasekoituksen eri yrteistä/kasveista. Täytyy myöntää, että juoma maistui kyllä aika erikoiselta.. 🥴 Aamupäivällä siirryimme sairaalalle, ja meitä odotti tiivistetty ensiapukurssi, jonka vetivät SOC1 ja SOC2 osastovastaavat Amanda ja Dora. Sinällään mitään uutta kurssilla ei tullut vastaan, mutta oli ihan hauska kuulla ensiavusta heidän näkökulmastaan, ja keskustelimme myös mm. siitä, että kuinka paljon enemmän kiinalaiset ovat tänä päivänä kiinnostuneempia ensiavusta, kuin esim. 5 vuotta sitten - tämähän on vain hyvä.

Käytiin tänään myös työpäivän jälkeen Taren ja Elenan kanssa piipahtamassa feikkimarkkinoilla, hankkimassa pääosin viimeisiä tuliaisia yms. Tällä viikolla on tullut sanottua monille ihmisille heipat ja kiitelty kokemuksista, ja vaihdettu milloin mitäkin pieniä lahjoja. Aika tunteiden vuoristorataa on kyllä ollut. Viikonlopun suunnitelmista en vielä tiedä oikeastaan mitään, mennään mitä todennäköisemmin fiilispohjalla. Maanantaina meillä on luvassa sairaalalla jäähyväislounas, ja tiistaina ilmeisestikkin koululla ns. päätöstilaisuus. Näistä sitten ensi viikolla lisää.. 🙂 ♡ Oona 


You Might Also Like
bottom of page